15.2. Aloite aluevaltuustossa: Apuvälinepalveluiden kehittäminen
Suomessa työikäisistä 7 prosenttia saavat vammaisetuisuuksia. 7 prosenttia työikäisistä tekee siis töitä vammansa kanssa. Meidän tehtävänä hyvinvointialueella on varmistaa, että eläminen ja työnteko ovat vammaisille ja aivan jokaiselle mahdollista. Apuvälinepalveluiden kehittäminen on inhimmillisyys kysymys. Haluamme tarjota kaikille varsinaissuomalaisille mahdollisuuden toteuttaa arkeaan normaalisti sekä tehdä töitä.
Tarvitsemme vammaispalveluille suunnitelmallisempaa apuvälinehuoltoa. Kun tarve välineen tai laitteen huollolle tulee, täytyy vammaisten saada huoltoa kaipaavan välineen tilalle toimiva väline. Mikäli ei ole mahdollista tarjota uutta välinettä tarvitaan väliaikaiseen käyttöön lainaväline. Tällä hetkellä välineiden tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Lisäksi välineiden toimitus voi kestää jopa puoli vuotta. Tämä johtaa mm. pitkiin jonoihin sekä apuvälinettä tarvitsevan henkilön toimintakyvyn laskuun niin arjessa kuin työelämässä. Emme myöskään halua, että pahimmassa tapauksessa sairaalan vuodeosastot täyttyvät näistä välinettä jonottavista henkilöistä, kun rollaattoria ei ollutkaan saatavilla tarpeeseen.
Apuvälinepalveluiden välinehuollon suunnitelmallisuus tulee myös halvemmaksi. Välinettä tarvitseva henkilö voi tarvita lisää tukea henkilöiltä, kun laite hajoaa. Tulee kalliiksi käyttää henkilöresursseja työhön, joka laitteen kautta antaisi autonomiaa vammaiselle. Lisäksi tulee kalliimmaksi tilata pikatoimituksella välineitä kuin tarjota ensihätään toimiva lainaväline ja tarjota uusi tuote hieman viiveellä.
Suunnitelmallisuus antaisi myös työrauhan välinehuoltajille. Kun henkilöllä on toimiva lainaväline käytössään, ei hänellä ole kiire saada uutta toimivaa välinettä heti. Välinehuoltajilla on tällöin rauha korjata rikkimennyttä välinettä ja mahdollistaa suunnitelmallisuuden työhön. Kiireessä välineiden korjausjärjestyksen priorisointi ei ole yhtä lailla mahdollista kuin tilanteessa, jossa välineitä voidaan huoltaa pidemmällä aikavälillä rauhassa. Tämä tekee myös työstä tehokkaampaa.
Me allekirjoittaneet valtuutetut teemme aloitteen apuvälinepalveluiden kehittämisestä, niin että palvelut pystyvät vastaamaan paremmin alueen tarpeeseen. Kehittämistyössä on tärkeä osallistaa asiakasraatia ja sitä voi käsitellä esimerkiksi Varhan vammaisneuvostossa, jotta todelliset tarpeet tulevat kuulluksi.
Allekirjoittanut Aliisa Wahlsten, Vihreä valtuustoryhmä ja yksittäisiä valtuutettuja.

Mediassa
Verde-lehti, 12.3.2023 Luistelu opetti poliitikon palautumaan
Suomen taitoluisteluliitto, 24.5.2022 Taitoluistelualumni Aliisa Wahlsten kilpaurheilutaustan eduista: ”Elämässä uskaltaa ottaa uusia askeleita, kun tietää, että epäonnistumisesta selviää”
Turun Sanomat, 5.9.2021, Hallituksen on pantava stoppi tiedeleikkauksille
Hoods.fi, 20.8.2021, Opiskelijaelämä tutuksi TYYn hallituksen puheenjohtaja Aliisan vinkeillä
Yle, 1.5.2021, Rajoitukset näkyivät vapunvietossa – virtuaalipiknikki opiskelijoiden kesken oli onnistunut elämys
Turun Sanomat, 30.4.2021, Lakitus on yhteisöllinen kokemus myös etänä – Aliisa Wahlstenin vappupuhe pureutuu opiskelijoiden mielenterveyteen
Turku.fi, 01/2021, Terveisiä täältä kotitoimistolta!
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry, 11.12.2020 Millainen olisi hyvä etätapahtuma?
Rannikkoseutu, 5.11.2019, Kummia ilmiöitä ruokasoodalla ja etikalla – Harrastetakuu toi alakoululaisille tiedekerhon